top of page

Aikuiset (1–8v)

Ennen adoptiohakemuksen täyttämistä, lue lisätietoja adoptiosta!

Roxi
  • Sukupuoli: Narttu​

  • Syntynyt: arviolta 2025

  • Sterkattu: Kyllä

  • Koko: 17kg​

  • Sijainti: Suomessa kotihoidossa

​

Roxi hylättiin kodistaan kadulle roskan tavoin Kreetalla. Meidän on hyvin vaikeaa ymmärtää miksi, sillä Roxi on osoittanut olevansa äärimmäisen kiltti, reipas ja ihmisrakas koira niin tarhalla, kuin Suomessa kotihoidossa. Kuten kotihoitaja kuvaa, aivan valmis kotikoira.

 

Roxi saapui 29.9 kotihoitoon Suomeen (Vihti). Roxi on heti ensimmäisestä päivästä ollut yhtä reipas ja iloinen neiti kuin tarhallakin. Roxi suhtautuu ihmisiin avoimesti, ulkoilu on mukavaa ja kotihoitopaikassa odottaneen tarhabestis Estellen kanssa on saatu jo kivat leikit aikaan. Autossa Roxi matkustaa myös hienosti.

 

Roxi vaikuttaakin kaikin puolin jo hyvin valmiilta kotikoiralta, joka voisi sopeutua monenlaiseen perheeseen, myös lasten kanssa. Roxi tulee hienosti toimeen toisten koirien kanssa, mutta sopisi myös ainoaksi koiraksi.

 

Koska Roxi on nuori ja energinen koira, tarvitsee hän kuitenkin ehdottomasti kodin, jossa jaksetaan lenkittää ja aktivoida riittävästi. Myös oma piha olisi Roxin mieleen. Uuden kodin tulee myös muistaa, että jokaisen rescuekoiran kanssa tulee sitoutua harjoittelemaan kotikoiran taitoja alusta asti, sillä näissä voi aina tulla takapakkia, kun ympäristö vaihtuu.

 

Roxi ansaitsee viimein löytää oman kodin, joka näkee hänet roskan sijaan aarteena, joka hän todella on!

​

Olisiko se koti sinun luonasi? Lue lisää adoptiosta ja täytä hakemus.

Julian
  • Sukupuoli: Uros​

  • Syntynyt: arvio 2026 alkuvuosi

  • Sterkattu: Kyllä

  • Koko:  17kg​

  • Sijainti: Suomessa kotihoidossa

​

Katukoirien hyökkäyksen jälkeen, vakavasti loukkaantuneena pelastettu Julian sai kultaisen lipun ja pääsi Suomeen (Espoo) kotihoitoon 29.9.

​

Julian ehti olla myös Kreetalla useamman kuukauden kotihoidossa, ja tämä näkyy, sillä poitsulla on kotikoirantaidot pitkälle hallussa.

 

Luonteeltaan Julian on reipas ja erittäin ihmisrakas, myös lapsiin suhtautuu kiinnostuneesti ja ystävällisesti. Julian tulee hienosti toimeen myös toisten koirien, sekä kissojen kanssa. Voisikin sanoa, että Julian on aikalailla kaikkien kaveri!

 

Ulkoilut sujuvat hienosti, Julian kulkee hihnassa kuin vanha tekijä, ja kun säännöllisellä rytmillä pääsee ulos, ei myöskään vahinkoja satu sisälle. Julian on nuori ja energinen koira, ja tarvitsee siksi kodin jossa jaksetaan ulkoilla ja aktivoida riittävästi. Leikkisä koirakaveri olisi myös varmasti Julianin mieleen. Uuden kodin tulee sitoutua harjoittelemaan kotikoiran taitoja alusta asti, sillä näissä voi aina tulla takapakkia ympäristön vaihtuessa.

​

Julianin arvioitiin Kreikassa olevan noin vuoden ikäinen, mutta Julian on Suomessa kotihoidossa näyttäytynyt selvästi nuoremman oloisena, ja epäilemme Julianin oikean iän asettuvan 7-9kk paikkeille. 

 

Julianin taustaa: Julian pelastettiin Kreetalla kaatopaikka-alueelta, jonne Julian on todennäköisesti syntynyt katukoira emolle. Julian pelastettiin, kun muut katukoirat olivat käyneet Julianin kimppuun lähes tappaen hänet. Julian oli erittäin heikossa kunnossa, mutta hyvällä eläinlääkärihoidolla Julian saatiin hoivattua kuntoon. Julian pääsi eläintenpelastajan ja ystävämme Ellin luokse kotihoitoon, missä Julian ehti jo kuukausien ajan harjoitella kotikoiran taitoja, ennen siirtymistään Suomeen kotihoitoon.

​

Jos sinulla olisi tarjota Julianille rakastava loppuelämän koti, lue lisää adoptiosta ja täytä adoptiohakemus.

Ice
  • Sukupuoli: Uros​

  • Syntynyt: arvio 2026 alkuvuosi

  • Sterkattu: Kyllä

  • Koko: n. 18kg​

  • Sijainti: Suomessa kotihoidossa

​

Ice on Julianin veli, ja pelastettu myös kaatopaikka-alueelta. Ice oli pelastettaessa laiha ja täynnä punkkeja ja kirppuja. Valitettavasti Ice oli saanut punkkivälitteisen ehrlichia tartunnan, joka on kuitenkin nyt hoidettu pois. Muut tautitestit olivat onneksi negatiiviset.

​

Ice on ollut Kreetalla kotihoidossa muutaman kuukauden, ja kotihoitaja kuvaa Icea herttaiseksi, ihmisrakkaaksi ja kiltiksi koiraksi. Ice on myös tavannut lapsia, ja on ottanut myös lapset rakastavasti vastaan. Ice tulee myös hienosti kotihoitopaikan muiden koirien kanssa toimeen. Icea voidaan tarvittaessa testata myös kissojen kanssa. 

 

Vaikka Ice on kotihoidossa jo harjoittelemassa kotikoiran taitoja, tulee uuden kodin sitoutua harjoittelemaan alusta alkaen sisäsiisteyttä, yksinoloja ja ulkoiluja, sillä Ice on elänyt koko elämänsä ensimmäisen taipaleen kadulla, ja vasta opettelee kotielämää. 

​

Icen arvioitiin Kreikassa olevan noin vuoden ikäinen, mutta Ice on Suomessa kotihoidossa näyttäytynyt selvästi nuoremman oloisena, ja epäilemme Icen oikean iän asettuvan 7-9kk paikkeille. 
​

Ice saapui Suomeen kotihoitoon 9.10, päivitämme piakkoin lisää Icen kuulumisia Suomesta.

Melina
  • Sukupuoli: Narttu​

  • Syntynyt:  2025

  • Sterkattu: Kyllä

  • Koko: n. 15kg​

  • Sijainti: Tarhalla Kreetalla

​

Melina pelastettiin Heraklionin liepeiltä kaatopaikka-alueelta, missä elelee suuri katukoirapopulaatio, ja minne jatkuvasti hylätään uusia koiria. Melina löytyi erittäin sairaana ja eläinlääkärissä selvisi, että Melina oli saanut jäykkäkouristustartunnan.

​

Melinaa hoivattiin pitkään kuntoon eläinlääkärissä ja neiti opetteli hiljalleen luottamaan ihmiseen. Nyt Melina on parantunut ja siirtynyt tarhalle, ja on alkanut suorastaan puhkeamaan kukkaan. Melina on alkanut luottamaan ihmisiin ja haluaa kovasti tehdä tuttavuutta ja tulee itse rapsuteltavaksi. Melina tulee myös hienosti toimeen aitauksessaan asuvien toisten korien kanssa. 

​

Melina on noin vuoden ikäinen nuori koiruus, mutta taustansa vuoksi tulee tarvitsemaan kodin, jossa kotikoiran taitoja, kuten hihnakävelyä, yksinoloja ja sisäsiisteyttä sitoudutaan harjoittelemaan aivan alusta lähtien. Uuden kodin tulee myös ymmärtää antaa Melinalle aikaa luottaa ja tulla ulos kuorestaan, sillä todennäköisesti ympäristönvaihdos aiheuttaa alkuun takapakkia näissä asioissa. Ajalla ja rakkaudella Melinasta saa varmasti aivan ihastuttavan ja lempeän perheenjäsenen. 

Odysseus
  • Sukupuoli: Uros​

  • Syntynyt: arviolta 2025

  • Sterkattu: Kyllä

  • Koko: n. 30kg​

  • Sijainti: Tarhalla Kreetalla

​

Kadulle hylätty ja ihmisten mukaan pyrkinyt Odysseus etsii omaa kotiaan.

 

Odysseus on noin vuoden ikäinen leikattu uroskoira. Odysseus löytyi Kreetan kaduilta hylättynä, mutta erittäin reippaan ja ihmisrakkaan luonteen vuoksi epäilemme, että Odysseus on asunut kotioloissa ennen hylätyksi tulemista.

 

Odysseus on korkea, mutta hoikka rakenteeltaan, painoa on n. 25-30kg. Tarhalla Odysseus tulee hienosti toisten koirien kanssa toimeen, kissojen kanssa voidaan testata. Uskomme, että Odysseus sopeutuisi myös hyvin kouluikäisten lasten perheeseen.

 

Odysseus on nuori ja energinen, ja tarvitsee kodin, jossa jaksetaan touhuta, sekä kouluttaa töhelöä nuorta koiruutta. Uuden kodin tulee sitoutua myös harjoittelemaan hihnakävelyä, sisäsiisteyttä, yksinoloja sekä muita kotikoiran taitoja. Huomioithan, että luonnekuvaus on tehty tarhaoloissa ja voi aina muuttua kotioloissa.

 

Odysseys on tällä hetkellä Kreetalla yhteistyötarhallamme, mutta valmis matkustamaan yhdistyksen kautta Suomeen heti kun oma koti tai hoitopaikka löytyy!

Oreo
  • Sukupuoli: Uros​

  • Syntynyt:  2025

  • Sterkattu: Kyllä

  • Koko: n. 30-35kg​

  • Sijainti: Tarhalla Kreetalla

​

Oreo pelastettiin pentuna kaatopaikka-alueelta kunnalliselle tarhalle veljensä Pacon kanssa, kun pennut olivat sairastuneet hengenvaaralliseen parvo-virukseen. Pennut olivat syntyneet katukoiraemolle ja ovat todennäköisesti myös sukua adoptio-ohjelmassamme oleville Persalle ja Foivokselle. Kun Oreo ja Paco olivat toipuneet, oli kunnallinen tarha palauttamassa heitä takaisin kadulle, missä pojat olisivat olleet jälleen vaarassa, joten George pelasti heidät tarhalleen.

​

Isosta koostaan ja nuoresta iästään huolimatta Oreo on luonteeltaan hyvin rauhallinen ja kohtelias koira. Lähestyy aitaukseen menevää ihmistä rauhallisesti, mutta rohkeasti. Ei kuitenkaan esimerkiksi kertaakaan hyppinyt päin. Oreo elää isossa aitauksessa sekalaumassa, ja tulee hienosti toimeen toisten koirien kanssa. Kissojen kanssa voidaan tarvittaessa testata. 

​

Vaikka elämä ei ole kohdellut tätä nuorta koiran alkua hyvin, huokuu hän lempeyttä, ystävällisyyttä ja seesteisyyttä. Toivomme, että joku näkisi Oreon lempeän katseen ison koon ja tumman värityksen takana. 

​

Oreo on tällä hetkellä Kreetalla yhteistyötarhallamme, mutta valmis matkustamaan yhdistyksen kautta Suomeen heti kun oma koti tai hoitopaikka löytyy!

Paco
  • Sukupuoli: Uros​

  • Syntynyt:  2025

  • Sterkattu: Kyllä

  • Koko: n. 30-35kg​

  • Sijainti: Tarhalla Kreetalla

​

Paco pelastettiin pentuna kaatopaikka-alueelta kunnalliselle tarhalle veljensä Oreon kanssa, kun pennut olivat sairastuneet hengenvaaralliseen parvo-virukseen. Pennut olivat syntyneet katukoiraemolle ja ovat todennäköisesti myös sukua adoptio-ohjelmassamme oleville Persalle ja Foivokselle. Kun Paco ja Oreo olivat toipuneet, oli kunnallinen tarha palauttamassa heitä takaisin kadulle, missä pojat olisivat olleet jälleen vaarassa, joten George pelasti heidät tarhalleen.

​

Isosta koostaan ja nuoresta iästään huolimatta Paco on luonteeltaan hyvin rauhallinen ja kohtelias koira. Lähestyy aitaukseen menevää ihmistä rauhallisesti, mutta rohkeasti. Ei kuitenkaan esimerkiksi kertaakaan hyppinyt päin. Paco elää isossa aitauksessa sekalaumassa, ja tulee hienosti toimeen toisten koirien kanssa. Kissojen kanssa voidaan tarvittaessa testata. 

​

Paco on veljensä tavoin äärimmäisen lempeä ja ystävällinen koira, joka kovasti nauttii ihmisen huomiosta, mutta väistää muita koiria kohteliaasti, niiden yrittäessä saada innoissaan kaiken huomion. Tämä upea rauhallinen koira ansaitsisi viimein oman rakastavan kodin, jossa saisi olla huomion ja rakkauden keskipiste.​

​

Paco on tällä hetkellä Kreetalla yhteistyötarhallamme, mutta valmis matkustamaan yhdistyksen kautta Suomeen heti kun oma koti tai hoitopaikka löytyy!

Motoko
  • Sukupuoli: Narttu​

  • Syntynyt: arviolta 2024

  • Sterkattu: Kyllä

  • Koko: n. 14kg​

  • Sijainti: Kotihoidossa Kreetalla

​

Paikallinen eläintenauttaja löysi Motokon hylättynä ja isosti tiineenä. Motoko steriloitiin kiireesti, jottei uusia ei toivottuja pentuja syntyisi. Motoko pääsi onneksi kotihoitoon toipumaan koettelemuksistaan.

​

Motoko oli myös täynnä kirppuja ja punkkeja, ja saanut valitettavasti punkkivälitteisen ehrlichia tartunnan. Tauti on kuitenkin hoidettu pois, ja Motokon muut tautitestit ovat olleet negatiiviset. Myös mitään muita terveydellisiä huolia ei eläinlääkärin tarkastuksissa ole ilmennyt. 

​

Motoko on erittäin ihmisrakas koira, ja tulee myös hienosti lasten kanssa toimeen. Motoko rakastaa myös toisia koiria, ja sisätiloissa yhteiselo myös kissojen kanssa onnistuu. Koska Motoko on ollut jo pitkään fosterkodissa, on hän aikalailla valmis kotikoira. Uuden kodin tulee kuitenkin sitoutua harjoittelemaan kotikoiran taitoja alusta asti, sillä näissä voi aina tulla takapakkia ympäristön vaihtuessa. 

​

Kreetalla kotihoitopaikat ovat kiven alla, ja siksi olisi tärkeää, että Motoko löytäisi viimein oman kotinsa, jotta seuraava koira voisi pelastua kadulta hoitopaikkaan. 

Tzina
  • Sukupuoli: Narttu​

  • Syntynyt: arviolta 2023

  • Sterkattu: Kyllä

  • Koko: n. 21kg​

  • Sijainti: Kotihoidossa Kreetalla

​

Tzina pelastettiin kaatopaikka-alueelta raskaana ja täynnä punkkeja. Tzina sterkattiin nopeasti, jottei ei toivottuja pentuja ehtisi syntyä. Tzinalla oli valitettavasti saanut punkkivälitteisen ehrlichia tartunnan, joka on nyt kuitenkin hoidettu pois. Muut tautitestit olivat onneksi negatiiviset, eikä muita terveyshuolia ole eläinlääkärin tutkimuksissa ilmennyt.

​

Tzina pääsi toipumaan koettelemuksistaan kotihoitoon, missä Tzina on osoittanut todella ihmisrakkaaksi pusutytöksi. Tzinaa kuvataan muutenkin luonteeltaan kiltiksi ja lempeäksi, ja Tzina tulee hienosti myös muiden koirien kanssa toimeen. Kissojen kanssa voidaan testata. 

​

​Vaikka Tazina on kotihoidossa osoittautunut jo aikalailla valmiiksi kotikoiraksi, tulee uuden kodin sitoutua harjoittelemaan alusta alkaen sisäsiisteyttä, yksinoloja ja ulkoiluja, sillä näissä voi aina tulla takapakkia ympäristön vaihtuessa.

​

Tzina on valmis matkustamaan Suomeen heti, kun koti tai kotihoitopaikka löytyy. Olisiko sinulla tarjota uusi elämä tälle lempeälle ja kiltille neidille?

Foivos
  • Sukupuoli: Uros​

  • Syntynyt: arviolta 2023

  • Sterkattu: Kyllä

  • Koko: n. 40-45kg​

  • Sijainti: Kreetalla tarhalla

​

"Minitanskis" Foivos etsii kotia Kreetalla tarhalla Foivos on arviolta vuonna 2023 syntynyt upea ja lempeä leikattu uroskoira. Siskonsa Persan kanssa katukoiralaumasta pelastettu Foivos on luonteeltaan rauhallinen, rento ja lempeä otus, ja kutsummekin sisaruksia leikillämme "minitanskandogeiksi", mikä mielestämme kuvastaa heidän kokoaan ja luonnettaan täydellisesti. Foivos on erittäin ihmisrakas kaveri, mutta osaa ottaa myös ison kokonsa hienosti huomioon, eikä esimerkiksi hypi ihmistä päin. Foivos ei kuitenkaan koskaan ole elänyt kotioloissa, joten oman kodin tulee sitoutua rauhassa opettelemaan kotikoiran taitoja, kuten hihnakävelyä, sisäsiisteyttä ja yksinoloa. Foivoksella on painoa arviolta 40-45kg. Foivos on elänyt sekalaumassa kadulla, mutta sopisi varmasti parhaiten ainoaksi koiraksi tai aikuisen nartun kaveriksi. Pennuista Foivos ei ole tarhalla välittänyt. Salainen unelmamme on, että koko elämänsä yhdessä eläneet sisarukset Foivos ja Persa saisivat yhteisen oman kodin! Foivos on valmis matkustamaan Suomeen heti, kun koti tai hoitopaikka löytyy.

Persa
  • Sukupuoli: Narttu​

  • Syntynyt: arviolta 2023

  • Sterkattu: Kyllä

  • Koko: n. 38-40kg​

  • Sijainti: Kreetalla tarhalla

​

"Minitanskis" Persa etsii kotia Kreetalla tarhalla Persa on arviolta vuonna 2023 syntynyt upea ja lempeä leikattu narttukoira. Veljensä Foivoksen kanssa katukoiralaumasta pelastettu Persa on luonteeltaan rauhallinen, rento ja lempeä otus, ja kutsummekin sisaruksia leikillämme "minitanskandogeiksi", mikä mielestämme kuvastaa heidän kokoaan ja luonnettaan täydellisesti. Persa on erittäin ihmisrakas kaveri, mutta osaa ottaa myös ison kokonsa hienosti huomioon, eikä esimerkiksi hypi ihmistä päin. Persa ei kuitenkaan koskaan ole elänyt kotioloissa, joten oman kodin tulee sitoutua rauhassa opettelemaan kotikoiran taitoja, kuten hihnakävelyä, sisäsiisteyttä ja yksinoloa. Persalla on painoa arviolta n. 35-40kg. Persa on elänyt sekalaumassa kadulla, mutta sopisi varmasti parhaiten ainoaksi koiraksi tai kivan aikuisen uroksen kaveriksi. Salainen unelmamme on, että koko elämänsä yhdessä eläneet sisarukset Persa ja Foivos saisivat yhteisen oman kodin! Persa on valmis matkustamaan Suomeen heti, kun koti tai hoitopaikka löytyy. 

Kelly
  • Sukupuoli: Narttu​

  • Syntynyt: arviolta 2023

  • Sterkattu: Kyllä

  • Koko: n. 35-40kg​

  • Sijainti: Kreetalla tarhalla

​

Kelly pelastettiin kadulta, kun se yritti päästä kadulla autojen kyytiin. Kelly oli todennäköisesti hylätty jonkinlaisesta kodista kadulle, sillä Kelly on luoteentaan erittäin itsevarma, sosiaalinen ja ihmisrakas. Kelly on arviolta n. 2–3 vuotias leikattu narttu. Kellyssa on todennäköisesti bully-rotu(j)a sekä ainakin harehoundia (kreikanajokoira). Kelly on arviolta n. 35kg, eikä ihan ymmärrä omaa kokoaan, vaan pitää itseään hyvinkin sylikoirana. Kelly on tarhalla ns. yleisellä alueella, jossa on paljon muita koiria, niin uroksia, narttuja kuin pentujakin. Kelly tulee kaikkien kanssa toimeen, rakastaa leikkiä niin aikuisten kuin pentujenkin kanssa, mutta on myös dominoiva ja osoittaa muille heidän paikkansa. Parhaiten Kelly tulee tarhalla toimeen uroskoiran kanssa, jolla on hyvin samantyyppinen luonne. Kelly sopisikin varmasti parhaiten joko itsevarman uroksen kaveriksi tai ainoaksi koiraksi. Suhtautumisesta kissoihin ei ole tietoa, mutta sitä voidaan testata. Bullymainen luonne näkyy hyvin siinä, että Kelly haluaisi olla kaikessa mukana, ja rakastaa ihmisten huomiota ja läheisyyttä yli kaiken. Kellya saa todenteolla pusutella ja rapsutella. Uskomme Kellyn sopivan myös lapsiperheeseen, mutta Kelly ei tosiaan ymmärrä omaa kokoaan, ja varmasti kaataa taaperot kumoon, eli ihan pikkulapsiperheeseen Kellya ei luovuteta. Kelly on iso ja vahva koira, joten hihnakävelyä tulee ehdottomasti sitoutua harjoittelemaan, kuin myös yksinoloja, sisäsiisteyttä ja muita kotikoiran taitoja. Huomioithan, että luonnekuvaus on tehty tarhaoloissa ja emme voi varmasti sanoa millainen Kelly on kotioloissa! 

Daria
  • Sukupuoli: Narttu​

  • Syntynyt: arviolta 2023

  • Sterkattu: Kyllä

  • Koko: n. 25–30kg​

  • Sijainti: Kreetalla tarhalla

​

Daria on arviolta n. 3-4 vuotias keskikokoinen leikattu narttukoira, joka löytyi hylättynä 6 pienen pentunsa kanssa kadulta alkuvuodesta 2026. Epäilys on, että Daria on aikaisemmin ollut kotikoira, sillä luonteeltaan Daria on äärimmäisen avoin, reipas ja ihmisrakas. Daria tulee hienosti toimeen myös toisten koirien kanssa, ja voidaan kissatestata. Daria on luonteensa puolesta aito timantti, mutta valitettavasti Daria on kadulla ollessaan saanut leishmania tartunnan, mikä vaikeuttaa kodin löytymistä huomattavasti, vaikka hoidettuna koira voi elää leishmanian kanssa yleensä aivan normaalia elämää. Leishmanian vuoksi Darian kulukorvaus on tavallista alhaisempi. Uuden kodin on kuitenkin hyvä perehtyä huolella leishmanian hoitoon ennen adoptiohakemuksen täyttämistä. Darian kaikki pennut ovat löytäneet omat kotinsa, ja olisi unelmien täyttymys, että myös tämä kaunis ja kiltti emo pääsisi tarhalta rakastavaan kotiinsa.

Elli
  • Sukupuoli: Narttu​

  • Syntynyt: arviolta 2025

  • Sterkattu: Kyllä

  • Koko: n. 15kg​

  • Sijainti: Kreetalla tarhalla

Elli löytyi kaatopaikka-alueelta täynnä punkkeja, ja tiineenä. Elli steriloitiin kiireesti, jottei ei toivotuja pentuja syntyisi enempää. Elli oli valitettavasti saanut punkkivälitteisen ehrlichia tartunnan, joka on hoidettu nyt pois. Muut tautitestit olivat onneksi negatiiviset.

​

Toivuttuaan aikansa eläinlääkärissä, Elli siirretiin Georgen tarhalle turvaan. Tarhalla Elli on alkanut reipastumaan hiljalleen, mutta on edelleen arka ja menneen elämän jäljet näkyvät. Ellillä ei ole kokemuksia ihmisistä, ja siksi luottamusta on rakennettava hiljalleen. Elli on kovin utelias ja tulee oma-aloitteisesti nuuhkimaan ja ottamaan herkkuja, mutta ei vielä anna koskea. Uskomme, että ajan kanssa Elli oppii kyllä luottamaan itselleen tuttuihin ihmisiin.

​

Toisten koirien kanssa Elli tulee hienosti toimeen, ja paras leikkikaveri onkin aitauksessa asuva saman ikäinen ja kokoinen narttukoira. Kissojen kanssa Elliä voidaan testata tarvittaessa.

​

Taustansa vuoksi Elli tarvitsee kodin, jossa on ymmärrystä arempien ja herkempien koirien sielunmaisemasta ja luottamuksen rakentamisesta. Ajalla ja rakkaudella Elli varmasti puhkeaa kukkaan, ja hänestä saa mitä uskollisimman ystävän ja perheenjäsenen. 

​

Arkojen koirien on usein vaikea löytää omaa kotiaan, vaikka mikään ei ole niin palkitsevaa kuin nähdä, kuinka arka koira alkaa tulla ulos kuorestaan. Olisitko sinä se, joka antaa Ellille viimein mahdollisuuden kokea, millaista on elää rakastettuna perheenjäsenenä?

Dessi
  • Sukupuoli: Narttu​

  • Syntynyt:  arviolta 2023

  • Sterkattu: Kyllä

  • Koko: n. 40–45kg​

  • Sijainti: Kreetalla tarhalla

​

Dessi on noin 2–3 vuotias leikattu narttu, joka pelastettiin tarhan läheisestä kylästä, kun kylän muut katukoirat löytyivät myrkytettyinä. Dessi pelastettiin tarhalle turvaan, missä Dessi on odottanut omaa kotiaan yli vuoden.

 

Dessi on rauhallinen ja ihmisrakas neiti, mutta myös itsenäisen oloinen, eli viihtyy varmasti välillä hyvin myös omissa oloissaan. Dessi tulee rauhallisesti, mutta rohkeasti hakemaan ihmiseltä rapsutuksia ja rapsutuksien loppuessa, tökkää tassullaan pyytäen lisää.

 

Koska Dessi on laumanvartijarotuinen, luovutetaan Dessi ainoastaan aikuiskotiin, jossa on ennestään kokemusta laumanvartijaroduista. Tarhalla Dessi on tullut toisen laumanvartijauroksen kanssa hyvin toimeen, mutta tarvitsee aikaa tutustuessaan uusiin koiriin. Jos uudessa kodissa on toisia koiria, tulee olla mahdollisuus alkuun pitää koirat erillään ja tutustuttaa hitaasti toisiinsa. Kissojen kanssa voidaan testata tarvittaessa.

 

Dessille etsitään kotia rauhalliselta alueelta, jossa on oma piha. Kuten kaikkien rescuekoirien kanssa, tulee Dessin uuden kodin sitoutua harjoittelemaan kotikoirantaitoja alusta alkaen, sillä Dessi ei koskaan ole elänyt kotioloissa.  

Ronald
  • Sukupuoli: uros​

  • Syntynyt:  arviolta 2025

  • Sterkattu: Kyllä

  • Koko: n. 8-10 kg​

  • Sijainti: Kreetalla tarhalla

​

*Varattu adoptioon* Ronald, eli lyhyesti Ronnie, on arviolta noin 1-1,5 vuoden ikäinen leikattu uroskoira. Ronald löytyi hylättynä ja köytettynä kiinni vanhaan vajaan. Naapurustossa asuneet ihmiset osasivat kertoa Ronaldin olleen köytettynä siinä ainakin kuukauden verran ja he olivat käyneet Ronaldia ruokkimassa. Ronald tulee hyvin toimeen narttujen ja pienten urosten kanssa, joitain isompia uroksia saattaa jännittää ja saattaa näille haukkua. Kissojen kanssa Ronald on tullut myös kivasti toimeen. Ronald on ihmisrakas ja pitää läheisyydestä, mutta saattaa aluksi haukkua vieraille ihmisille. Uuden kodin tulee sitoutua harjoittelemaan Ronaldin kanssa yksinoloja, hihnakävelyä ja sisäsiisteyttä. Ronald on valmis matkustamaan Suomeen, kun oma koti löytyy. 

Orpheus
  • Sukupuoli: uros​

  • Syntynyt:  arviolta 2024

  • Sterkattu: Kyllä

  • Koko: n. 15 kg​

  • Sijainti: Kreetalla tarhalla

​

Orpheus pelastettiin kadulta huonossa kunnossa, naru kivesten ympärillä. Ilmeisesti entinen "omistaja" oli yrittänyt suorittaa jonkinlaista kotikastraatiota. Orpheus leikattiin kiireesti, ja saatiin onneksi hoidettua kuntoon. Tarhalla Orpheuksesta on kuoriutunut ihmisrakas tyyppi, joka mielellään ottaa hellyyttä ja rapsutuksia vastaan. Orpheus asuu usean koiran sekalaumassa, ja tulee kaikkien kanssa muuten hyvin toimeen, mutta saattaa välillä olla tarkka resursseistaan, tai esimerkiksi ärhennellä toiselle koiralle, jos tämä poistuu aitauksesta ja tulee takaisin. Koirakokeneen ihmisen kanssa emme kuitenkaan näe ongelmaa, etteikö Orpheus voisi asua toisten koirien kanssa samassa kodissa, sillä tarhallakin pääasiassa nauttii toisten koirien seurasta.

 

Orpheukselle ei valitettavasti ole jaettu parhaita kortteja kodin löytymisen suhteen, sillä mustan värityksen lisäksi Orpheus on jossain vaiheessa elämäänsä saanut leishmania tartunnan. Leishmania on hyvällä hoidolla saatu hallintaan, ja Orpheuksella on siihen päivittäinen edullinen lääkitys. Hoidettuna koira voi elää leishmanian kanssa yleensä aivan normaalia elämää. Uuden kodin on kuitenkin hyvä perehtyä huolella leishmanian hoitoon ennen adoptiohakemuksen täyttämistä. Leishmanian vuoksi Orpheuksen kulukorvaus on tavallista alhaisempi.

© 2026 Pawesome Rescue ry 

3170532-9

Pitopaikkatunnus: FI000018882058

bottom of page